maanantai, 10. joulukuu 2012

UUSI BLOGI!

Päätinkin olla reipas ja tehdä uuden blogin valmiiksi. Olkaa hyvät!

http://www.porvoonlainaamo.blogspot.fi

Tänne blogiin ei tule enää uusia päivityksiä, vaan jatkossa kaikki tekstit menee uuteen blogiin. Päivitän blogin tiedot myös facebookiin ja paperi-ilmoituksiin joita löytyy neuvoloista sekä synnäriltä.

perjantai, 7. joulukuu 2012

Joulukuun kiirus

Huhhahheijaa taas on toista kuukautta vierähtänyt sitten edellisen blogipäivityksen. Joulukuu on jo hyvässä vauhdissa, uusivuosikin häämöttää! Lainaamolla on ollut hyvä vuosi, ja joulukuun alku on osoittautunut vuoden kiireisimmäksi ajankohdaksi. Tällä hetkellä yhtä aikaa lainassa on 3 reppua ja trikooliina ja sovittuja tutustumisia on tiedossa lähipäiville. Lainaamolle on selvästi tarvetta! Tarkempaa tilastoa kerron sitten uudenvuoden jälkeen.

Blogin muutto on edelleen to-do-listalla. Tunnukset on jo luotuna uuteen paikkaan, mutta olen ollut sen verran saamaton etten ole vielä tutustunut uuteen blogipohjaan saati tehnyt sinne mitään. Lupaan yrittää saada jotain aikaiseksi vuodenvaihteen tienoille! :)

tiistai, 9. lokakuu 2012

HYVÄÄ KANTOLIINAVIIKKOA!

Kansainvälinen kantoliinaviikko on käynnissä ympäri maata. Kantoliinayhdistyksen sivuilta löytyy viikon tapahtumat:
http://kantoliinayhdistys.blogspot.fi/2012/10/kantoliinaviikko-hurraahuutoja-ja-uusia.html Esimerkkinä tänään tiistaina 9.10 Helsingin Kampissa kantoliinaopastusta Johto-cafessa.

Katso myös ihana videokuvakooste kantamisen ilosta! http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=n001P8pHDvQ#!

Kantovälinelainaamo esittäytyy Porvoossa MLL:n perhekahvilassa nuorisotila Zentran tiloissa (Mannerheiminkatu 20), tule moikkaamaan ja testaamaan erilaisia ergonomisia kantovälineitä!

perjantai, 24. elokuu 2012

Ergonominen kantaminen ja lonkat

Ergonominen kantoasento (ns. sammakkoasento) edistää pienillä vauvoilla lonkkien oikeanlaisen kehittymistä. Mutta mitä tämä oikeastaan käytännössä tarkoittaa, mitä siellä lonkissa tapahtuu kun kantaa oikein vs. väärin? Suosittelen katsomaan Hipdysplasiainstituten sivun läpi jonka tähän linkitän! Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

http://www.hipdysplasia.org/developmental-dysplasia-of-the-hip/prevention/baby-carriers-seats-and-other-equipment/

lauantai, 18. elokuu 2012

Kantoliinatreffit!

Kantoliinatreffit Porvoon Lyseopuiston leikkipaikalla maanantaina 20.8.12 klo 10.30. Tervetuloa uudet ja vanhat tuttavuudet! :)